Liikuntafysion asiakkaiden kokemuksia

Avasin kisakauden paremmalla tuloksella kuin viime vuoden kauden avauksessa eli ihan onnistuneesti on polvi kuntoutunut! 🙂
Fysioterapia-asiakasPolvileikkauksen jälkeisestä kuntoutuksesta
Kurssi oli erinomainen. Se auttoi minua omassa prosessissani. Hyviä tehtäviä, helposti ymmärrettäviä & omaksuttavia. Antoi paljon tukea arkipäivän asioihin ja valintoihin. Olet Kati mielettömän hyvä vetäjä.
Laitan vielä näin sähköpostilla kiitokset jaksosta. Tuntui, että olin osaavissa käsissä! Kuten jo sanoinkin, itselleni oli tosi tärkeää saada myös vastauksia kysymyksiin, hienoa, että jaksoit avata myös sitä puolta.
Fysioterapia-asiakasNiskavaivasta kärsinyt asiakas hoidon kokonaisvaltaisuudesta 1-2019
Erinomaista palvelua, loistavat tilat ja laitteet. Mukava ja ammattitaitoinen henkilökunta.
Erinomaiset pilatestunnit, perusteellinen yksilöllinen ohjaus. Tänne tuntee itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin on.
Aiemmin välttelin kuntosaleja. Nyt ``olosuhteiden pakottamana`` hakeuduin kuntoutukseen Liikuntafysio Selloon. Tunsin itseni heti tervetulleeksi ja salin väki tuli helposti tutuksi. Olen saanut kaikilta ammattimaista ja innovatiivista tukea kuntoutumisessani. Minua on kohdeltu yksilönä, ei vain yhtenä asiakkaana muiden joukossa. Olen saanut suuren avun vaivaani ja siinä sivussa taitanut vähän innostua kuntosaliharjoittelusta. Kuntosalipäivistä on tullut odotettu osa viikko-ohjelmaani ja treenin jälkeen on melkoisen hyvä olo sekä iloinen mieli.
Jotain tehtiin oikein viime kerralla. Vasemman lonkan liikerata on tänään täysin vapaa ojennuksessa ja lähes vapaa sivulle kierrossa. Eipä ole ollut aikoihin. Kannattaa iloita kun kerrankin on aihetta!
AktiivikuntoilijaYksittäisen fysioterapian ohjauskäynnin tuloksista 9-2018
Kuntoutus ylitti odotukseni. Aikaisemmat kokemukset fysioterapiasta ja kuntouksesta eivät olleet näin hyviä. Olen käynyt aikaisemmin 6-7 kertaa niskan ja hartian alueen fysioterapiassa eri klinikalla ja tulos ei ollut yhtä hyvä. Täällä todella halutaan saada ihminen kuntoon. Minulla ei ole ollut näin vakavaa vammaa aikaisemmin.
NiskakuntoutusasiakasHaastattelun perusteella 5-2018
Kuntoutus ei ole vielä loppunut, mutta olen täällä tehtyyn todella tyytyväinen. Olen käynyt muualla ja tämä on ollut paras. Muissa paikoissa on annettu venyttelyohjeita, mutta täällä venyttely pistettiin hyllylle.
SelkäkuntoutusasiakasHaastattelun perusteella 5-2018
Ulkomailla urheillessani olen tottunut, että urheilufysioterapeutti on jokapäiväisessä toiminnassa mukana. Monen vuoden kokemuksellani Juhalla on huikea tietämys kropasta ja sen toiminnasta sekä laajemmin harjoittelusta. Fysioterapian saralla Juhalla on paljon asiantuntemusta annettavana valmentautumiseen, vammojen ehkäisyyn ja kuntoutukseen.
Naishuippu-urheilijaUrheilufysioterapian asiantuntemuksesta 9-2016
Todella sitkeä akilles- ja kantapäävaiva parantui noin kolmen kuukauden jälkeen pohjallisten käyttöönotosta ja aktiivisesta rasituksen lisäämisestä. Poika on harjoitellut jo kovaa juoksua ja käynyt pelaamassa jo jalkapallopelejä. Kovaa rasitusta siis, mutta ilman kipuja. Käytännössä ennuste toteutui hienosti. Kiitos paljon asiantuntevasta avusta!
Kasvuikäinen jalkapalloileva poika ja hänen isänsäPalautetta tukipohjallisista ja kuntoutuksesta 9-2016
Valikko